Monikaraporakone ja 80 Tappia

Pari viikkoa on puuseppäkoulua taas vierähtänyt eteenpäin. Edellisen kirjoituksen aikoihin odottelin vuoroani monikaraporakonetta käyttämään ja sainkin loppujen lopuksi odotella useamman päivän. Koneelle oli siis jonoa, joten siirryin suosiolla valmistelemaan seuraavaa työtä, eli keittiötikasjakkaraa. Taisinkin jo aiemmin mainita, että piirustuksia tehdessä olisi äärettömän kätevää hallita suorakulmaiseen kolmioon liittyviä laskusääntöjä. Opettajalla oli kuitenkin tarjota avuksi jonkun aikaisemman opiskelijan tekemät piirustukset, jotka olivatkin pieni pelastus kaikkien osien muodon hahmottamisessa.

Keittiötikasjakkara © Tuija PispaKeittiötikkaiden kaikki osat tehdään liimatusta puusta, eli jokaisessa osassa on vähintään kaksi puupalaa liimattuna yhteen. Liimapinta nimittäin lisää osan kestävyyttä ja vähentää sen elämistä (vääntymistä ja halkeilua). Seuraava ahaa-elämyksen paikka oli opettajan antama vinkki, että jokaista kappaletta ei kannata alkaa liimailemaan erikseen, vaan kannattaa tehdä yksi tai kaksi isompaa liimalevyä, josta sahata tarvittavat kappaleet. Suurin osa osista on kuitenkin saman paksuisia. Ja niin itsestäänselvältä kuin tämäkin vinkki vaikuttaakin, kukaan ei keksinyt tehdä näin oma-alotteisesti.

Liimalevyjen parissa kului iloisesti pari iltaa sahaillen ja höyläillen. Itse asiassa se oli erittäin hyvä asia, että tein liimalevyt jo vähän ennakkoon, sillä liimauksen yhteydessä puuhun kohdistuu melkoinen paine, jonka purkautuminen kestää useampia päiviä. On siis ihan hyvä juttu, että valmiit levyt saavat rauhassa levätä jonkin aikaa ennen kuin niitä aletaan työstämään eteenpäin.

Torstaina tuli lopulta se päivä, kun muut olivat saaneet reikänsä porailtua ja minä sain rauhassa tehdä tuttavuutta tuon ihmeellisen monikaraporakoneen kanssa. Koneessa on niin monta erilaista säätömahdollisuutta, että opettajan antaman opastustuokion jälkeen meni hetkeksi sormi suuhun kertaillessa mikä säätö vaikuttikaan mihinkin.

On myös erittäin tärkeää muistaa pitää pora nukkumassa asetteen teon aikana, jottei käy vahinkoja. Luokkamme ensimmäinen työtapaturma kävi nimittäin juuri kyseisen laitteen kanssa. Siitä onneksi selvittiin muutamalla tikillä.

Monikaraporalla voi siis porata monta reikää yhdellä painalluksella ja terien suunnan skaala on 90°, eli tällä koneella on mahdollista tehdä vinojakin reikiä täsmälleen halutussa kulmassa. Kukkapöytään tuli yhteensä 160 reikää, joten onhan se melkoisesti nopeampaa porata useampia reikiä kerrallaan. Terien keskipisteiden välien standardietäisyys on 32 mm. Tällaisella koneella on porattu esimerkiksi kaapeista löytyvät hyllynkannakkeiden reiät.

Kulutin sujuvasti neljättä tuntia monikaraporan seurassa ja sain kuin sainkin kukkapöydän reiät porailtua. Yhtään totaalista hutilaukausta ei tullut, joskin jotkut reiät olivat aavistuksen liian syviä. Tämän virheen sai kuitenkin korjattua tekemällä liitosten tapeista aavistuksen pidempiä – yhtään reikää ei kuitenkaan mennyt osista läpi, joka taas olisi jäänyt näkyviin. Ohessa on pieni videonpätkä monikaraporauksesta.

Näkyviin jäävät kannaketapit sahasin halkaisijaltaan sentin paksuisesta pyöreästä koivutangosta. Yksi avulias luokkakaveri tarjosi tekemänsä ”jikin” avuksi tappien sahaamiseen, jonka avulla sahaaminen muuttuikin simppeliksi touhuksi.

Kun kaikki osat oli valmiina, hiottuna lopullisiin mittoihinsa – höyläyksen jälkeen kappaleisiin jätetään n. 0,5 mm hiomavaraa – ja kulmat pyöristetty, alkoi pöydän kasaaminen. Ja sehän ei sitten mennytkään ihan ”niin kuin Strömsössä”. Tapit olivat vissiin pikkasen liian pitkiä, joten niitä piti jälkikäteen vähän lyhentää. Muuten kaikki meni ihan hyvin, mutta sirkkeli pääsi haukkasemaan yhtä tappia jotenkin hassusti ja lopputuloksena pöytätason päästä törrötti epämääräinen puusälekimppu. Ei auttanut kuin sahata jämät pois ja porata loput tapista ulos, sillä olin ehtinyt jo liimaamaan tapin. Ja sitten uusi tilalle.

Tällaisen tappihässäkän kanssa saa olla tarkkana, että kokoaa pöydän oikeassa järjestyksessä. Mutta sekään ei auta, jos alkuperäisissä piirustuksissa on mittavirhe. Juuri kun olin riemukkaasti valmistautumassa kasaamaan pöydän lopullisesti sain todeta, että pöytätasoista puuttuu päätytappeineen yhteensä 22 mm pituutta. Hupsis. Minne lie oli piirustuksien laskelmissa tuo mitta kadonnut, mutta jostain se oli taiottava.

22 mm puuttuu. © Tuija Pispa
Tasojen molemmista päistä puuttuu 12 mm, jotta osa sopisi yhteen sivukehikon kanssa.

Vähiten tuhlaavaiseksi ratkaisuksi totesin päätytappien vaihtamisen pidempiin. Eli ei muuta kuin sahaamaan tapit irti ja sen jälkeen jälleen monikaraporalle porailemaan uudet reiät. Monikaraporan käyttäminenkin oli jälkimmäisellä kerralla huomattavasti helpompaa. Nyt huomiokyky riitti ymmärtämään myös mitä apua koneen eri mitta-asteikoista onkaan oikean porauskohdan löytämiseen. Tämä alkeiden opettelu on aika hauskaa, kun yksinkertaisimmistakin asioista löytyy jatkuvasti ahaa-elämystrippejä.

Eilen illalla sain lopulta liimailtua kukkapöydän kasaan. Kasaan liimattu pöytä läpäisi oikohöylän suoralla tasolla tehdyn keikkumistestinkin kertaheitolla. Viimeistelyhionnan jälkeen pöytä on vihdoin valmis ja jää odottelemaan lopullista pintakäsittelyä.

Kukkapöytä © Tuija Pispa
Kukkapöytä valmiina pintakäsittelyyn.

Pöytä tulee päätymään parvekkeelle, joten ehdotukseni venelakkakäsittelystä sai opettajalta kannatusta. En nimittäin huomannut käyttää liimalevyjen tekemisessä kosteudenkestävää liimaa, joten kukkapöydän tasot tarvitsevat kunnon käsittelyn, ettei vesisateet pääse lohkaisemaan liimauksia.

[gap height=”15px”]

[divider width=”medium”]

[gap height=”15px”]

Vastoinkäymisiä ja Matematiikkaa

Puuseppäkoulu jatkuu kukkapöydän rakentelun parissa. Päädyin hieman muuttelemaan alkuperäisen kukkapöydän mallia kodin tarpeisiin sopivammaksi, eli tornimallin sijaan tämän pöytä on tarkoitettu pienelle parvekelaatikolle ja pöytä tuleekin asumaan valmistuttuaan parvekkeella. Materiaaliksi valitsin männyn ja palat on sahattu suurimmaksi osaksi puutyöluokan nurkista löytyneistä jämäpaloista. Muutamia hutejakin sattui – sahasin nimittäin epähuomiossa liimalevyjä varten muutamia koivukappaleita, mutta ne päätyivät onneksi hyötykäyttöön kaverin työssä.

Sahausvirhe. © Tuija PispaSahaus ja höyläys sinänsä alkaa jo sujua, mutta enemmän päänvaivaa tuottaa pyrkimys tehdä työt minimoiden materiaalihukan. Samalla pitäisi kuitenkin yrittää saada aikaiseksi mahdollisimman siistit ja virheettömät ulkopinnat. Välillä palikoiden pyörittely tuntuukin aikamoiselta tetrikseltä.

Sain aikaiseksi pari aika hienoa liimalevyä, joista on tarkoitus tulla kukkapöydän tasot. Levyjen sahaaminen lopullisiin mittoihinsa on aina pienoinen totuuden hetki, sillä samalla lähtee kaikki varat virheiden korjaamiseen. Ja juuri tällä sahauksella se tapahtui, hetkellinen huolimattomuus ja lipsahdus, joka riitti saamaan aikaiseksi ylimääräisen loven hienoon liimalevyyni. Päätin kuitenkin olla hätääntymättä ja sahailla rauhassa sen mitä aioinkin sahata ja murehtia loven kohtaloa myöhemmin. Tämän paniikinsiirron olen varmaankin oppinut teatterissa pukijan hommissa, jossa kesken esityksen ei saa hätääntyä, vaikka taivas putoaisi niskaan.

Kappaleen tarkempi tutkailu paljasti, että lovi oli onneksi juuri sen verran matala, että se mahtui levyyn paksuuteen jättämiini työvaroihin. Sopivasti höyläämällä sain siis koko kolon katoamaan.

Kun sössii, kannattaa sössiä niin, ettei se haittaa lopputulosta.

Seuraavaksi oli vuorossa tappien reikien poraus, johon on tarkoitus käyttää härveliän nimeltä monikarapora. Mutta sepäs ei ollutkaan niin yksinkertaista, koska sille ainoalle koneelle oli parin ihmisen ja monen työtunnin jono. Joten siirsin kukkapöydän osat hyllylle odottelemaan poran vapautumista ja aloin tutustua seuraavaan työhön – keittiötikasjakkaraan.

Keittiötikkaiden piirustusta. © Tuija PispaLukion matematiikan tunneilla se tutuin lause taisi olla, että mihin näitä laskuja edes käytetään. No nytpä se sitten selvisi. Jos sattuisi olemaan trigonometrian perusteet hyvin hallussa, olisi äärettömän paljon helpompaa tehdä suunnitelluista tuotteista tarkat piirustukset, mikäli niissä sattuu olemaan yhtään mitään kallistuksia tai muita epämääräisiä muotoja. Eli tässä saattaa nyt käydä niin, että joudun opettelemaan lukion pitkän matematiikan uudelleen. Tai itseasiassa ihan alusta, koska lukioaikana matematiikka tökkäsi kohdallani nimenomaan tuohon abstraktiuteen kasana numeroita, jotka eivät liity mitenkään mihinkään ja osaaminen jäi auttavalle tasolle. Tällä kertaa sentään tiedän, että ne sinit ja cosinit liittyvät keittiötikkaiden osien mittojen laskemiseen.  Saattaa olla, että matematiikan kertailuun menee sen verran aikaa, että saan tehdä ainakin  keittiöjakkaran valmiiden piirrosten mukaan. (Kas, Opetushallitus on kehittänyt Etälukio itseopiskelumateriaalit avuksi matematiikan opintoihin!)

Ostoslistalle täytynee siis lisätä funktiolaskin. Aiempi laskimeni koki nimittäin surkean kohtalon ylioppilaskirjoitusten jälkeen, kun ajattelin puhdistaa tahmeasti toimineen laskimeni piirilevyn. Laskimen nappulat eivät olleetkaan mattomaisesti toisissaan kiinni vaan irtonaisina nappuloina, jotka räjähtivät ympäriinsä irroitettuani kansilevyn. Ei toivoakaan saada nappuloita takaisin oikeille paikoilleen…