Pulpahduksia

Sininen katto ©Tuija Pispa

Kesällä sain vihdoin sivujen alustan valmiiksi. Siitä vain kirjoittamaan.

Mitään ei tullut kirjoitettua. Kynnys kaikenlaiseen luomiseen oli kohonnut kuin Jaakon pavunvarsi. Paitsi että tästä pavusta puuttui askelmat, joita pitkin kavuta taivaisiin. Kesällä ei tullut tehtyä oikeastaan mitään siitä mitä olin etukäteen ajatellut. Ei tullut neulottua sukkia talveksi, saatikka yli vuosi sitten aloitettua villapaitaa valmiiksi. Vaatekaappien piirustukset ovat edelleen ”melkein valmiit” ja kodin pohjapiirustuksessa on jo puolet ikkunoista paikoillaan.

Jos nyt vähän valottaisi taustaa… viime syksynä kävi nimittäin todellinen säkä. Olin se onnekas, joka sai satojen hakijoiden joukosta työpaikan. Työn, joka on ihan mukavaa, jonka työajat sopivat hienosti vielä viime lukuvuonna kuvioissa mukana olleen koulun lukujärjestykseen ja työpaikan sijaintikin oli sopivasti koulun lähellä, eli paikasta toiseen matkusteluun ei uponnut toivottoman paljon aikaa.

Koulu on nyt yhtä näyttöä vaille paketissa. Työ sen sijaan jatkuu, ja hyvä niin. Raha kun ei ole koskaan pahitteeksi elämisen kannalta. Mutta niinpä jatkuu puuseppätouhutkin. Päädyin nimittäin osakkaaksi puuseppäosuuskuntaan ja niinpä minulla on jatkossakin ulottuvillani kattava valikoima puuntyöstökoneita ja tilat niiden käyttämiseen. Kokonaistilanne ei siis ole ollenkaan hullumpi.

Pikkuhiljaa on myös luovuus alkanut nytkähdellä hereille. Syntyy kaikenlaisia ajatuksia. Tekee mieli kirjoittaa. Tekee mieli kuvata. Tekee mieli suunnitella ja tehdä kokeiluja. Tekee mieli hullutella, eikä jäädä kiinni normeihin. Pelkoon siitä ettei osaa. Tai että tuottaa jotakin turhaa. Roskaa. Tai että näyttää tyhmältä. Tekee mieli vaientaa se pään sisällä napiseva arvosteleva urpo, jonka mielestä kaunis koivupuu menee pilalle, jos sen petsaa siniseksi. Karjaista takaisin:

Hei, ei muuten mene. Minä haluan sinisen.

Saattaa olla, että edessä on syksy, jonka aikana luovuus heräilee talviuniltaan ja alkaa toivottavasti pulpahdella esille. Ehkä liiankin pitkäksi venyneen ”kuivan kauden” jälkeen se olisikin jo tervetullutta vaihtelua. Syksy on aina ollut minulle jonkinlaista kukkaan puhkeamisen aikaa, joten oikeastaan odotan jo innolla kesän lopullista taittumista ja syksyn väriloistoa, taivaan taianomaisia pilvinäkymiä ja pehmeitä tihkusateita. Pipoa ja kaulaliinaa.

T. Tuija P.

Leave a Reply