Monikaraporakone ja 80 Tappia

Mausermitta © Tuija Pispa

Pari viikkoa on puuseppäkoulua taas vierähtänyt eteenpäin. Edellisen kirjoituksen aikoihin odottelin vuoroani monikaraporakonetta käyttämään ja sainkin loppujen lopuksi odotella useamman päivän. Koneelle oli siis jonoa, joten siirryin suosiolla valmistelemaan seuraavaa työtä, eli keittiötikasjakkaraa. Taisinkin jo aiemmin mainita, että piirustuksia tehdessä olisi äärettömän kätevää hallita suorakulmaiseen kolmioon liittyviä laskusääntöjä. Opettajalla oli kuitenkin tarjota avuksi jonkun aikaisemman opiskelijan tekemät piirustukset, jotka olivatkin pieni pelastus kaikkien osien muodon hahmottamisessa.

Keittiötikasjakkara © Tuija PispaKeittiötikkaiden kaikki osat tehdään liimatusta puusta, eli jokaisessa osassa on vähintään kaksi puupalaa liimattuna yhteen. Liimapinta nimittäin lisää osan kestävyyttä ja vähentää sen elämistä (vääntymistä ja halkeilua). Seuraava ahaa-elämyksen paikka oli opettajan antama vinkki, että jokaista kappaletta ei kannata alkaa liimailemaan erikseen, vaan kannattaa tehdä yksi tai kaksi isompaa liimalevyä, josta sahata tarvittavat kappaleet. Suurin osa osista on kuitenkin saman paksuisia. Ja niin itsestäänselvältä kuin tämäkin vinkki vaikuttaakin, kukaan ei keksinyt tehdä näin oma-alotteisesti.

Liimalevyjen parissa kului iloisesti pari iltaa sahaillen ja höyläillen. Itse asiassa se oli erittäin hyvä asia, että tein liimalevyt jo vähän ennakkoon, sillä liimauksen yhteydessä puuhun kohdistuu melkoinen paine, jonka purkautuminen kestää useampia päiviä. On siis ihan hyvä juttu, että valmiit levyt saavat rauhassa levätä jonkin aikaa ennen kuin niitä aletaan työstämään eteenpäin.

Torstaina tuli lopulta se päivä, kun muut olivat saaneet reikänsä porailtua ja minä sain rauhassa tehdä tuttavuutta tuon ihmeellisen monikaraporakoneen kanssa. Koneessa on niin monta erilaista säätömahdollisuutta, että opettajan antaman opastustuokion jälkeen meni hetkeksi sormi suuhun kertaillessa mikä säätö vaikuttikaan mihinkin.

On myös erittäin tärkeää muistaa pitää pora nukkumassa asetteen teon aikana, jottei käy vahinkoja. Luokkamme ensimmäinen työtapaturma kävi nimittäin juuri kyseisen laitteen kanssa. Siitä onneksi selvittiin muutamalla tikillä.

Monikaraporalla voi siis porata monta reikää yhdellä painalluksella ja terien suunnan skaala on 90°, eli tällä koneella on mahdollista tehdä vinojakin reikiä täsmälleen halutussa kulmassa. Kukkapöytään tuli yhteensä 160 reikää, joten onhan se melkoisesti nopeampaa porata useampia reikiä kerrallaan. Terien keskipisteiden välien standardietäisyys on 32 mm. Tällaisella koneella on porattu esimerkiksi kaapeista löytyvät hyllynkannakkeiden reiät.

Kulutin sujuvasti neljättä tuntia monikaraporan seurassa ja sain kuin sainkin kukkapöydän reiät porailtua. Yhtään totaalista hutilaukausta ei tullut, joskin jotkut reiät olivat aavistuksen liian syviä. Tämän virheen sai kuitenkin korjattua tekemällä liitosten tapeista aavistuksen pidempiä – yhtään reikää ei kuitenkaan mennyt osista läpi, joka taas olisi jäänyt näkyviin. Ohessa on pieni videonpätkä monikaraporauksesta.

Näkyviin jäävät kannaketapit sahasin halkaisijaltaan sentin paksuisesta pyöreästä koivutangosta. Yksi avulias luokkakaveri tarjosi tekemänsä ”jikin” avuksi tappien sahaamiseen, jonka avulla sahaaminen muuttuikin simppeliksi touhuksi.

Kun kaikki osat oli valmiina, hiottuna lopullisiin mittoihinsa – höyläyksen jälkeen kappaleisiin jätetään n. 0,5 mm hiomavaraa – ja kulmat pyöristetty, alkoi pöydän kasaaminen. Ja sehän ei sitten mennytkään ihan ”niin kuin Strömsössä”. Tapit olivat vissiin pikkasen liian pitkiä, joten niitä piti jälkikäteen vähän lyhentää. Muuten kaikki meni ihan hyvin, mutta sirkkeli pääsi haukkasemaan yhtä tappia jotenkin hassusti ja lopputuloksena pöytätason päästä törrötti epämääräinen puusälekimppu. Ei auttanut kuin sahata jämät pois ja porata loput tapista ulos, sillä olin ehtinyt jo liimaamaan tapin. Ja sitten uusi tilalle.

Tällaisen tappihässäkän kanssa saa olla tarkkana, että kokoaa pöydän oikeassa järjestyksessä. Mutta sekään ei auta, jos alkuperäisissä piirustuksissa on mittavirhe. Juuri kun olin riemukkaasti valmistautumassa kasaamaan pöydän lopullisesti sain todeta, että pöytätasoista puuttuu päätytappeineen yhteensä 22 mm pituutta. Hupsis. Minne lie oli piirustuksien laskelmissa tuo mitta kadonnut, mutta jostain se oli taiottava.

22 mm puuttuu. © Tuija Pispa
Tasojen molemmista päistä puuttuu 12 mm, jotta osa sopisi yhteen sivukehikon kanssa.

Vähiten tuhlaavaiseksi ratkaisuksi totesin päätytappien vaihtamisen pidempiin. Eli ei muuta kuin sahaamaan tapit irti ja sen jälkeen jälleen monikaraporalle porailemaan uudet reiät. Monikaraporan käyttäminenkin oli jälkimmäisellä kerralla huomattavasti helpompaa. Nyt huomiokyky riitti ymmärtämään myös mitä apua koneen eri mitta-asteikoista onkaan oikean porauskohdan löytämiseen. Tämä alkeiden opettelu on aika hauskaa, kun yksinkertaisimmistakin asioista löytyy jatkuvasti ahaa-elämystrippejä.

Eilen illalla sain lopulta liimailtua kukkapöydän kasaan. Kasaan liimattu pöytä läpäisi oikohöylän suoralla tasolla tehdyn keikkumistestinkin kertaheitolla. Viimeistelyhionnan jälkeen pöytä on vihdoin valmis ja jää odottelemaan lopullista pintakäsittelyä.

Kukkapöytä © Tuija Pispa
Kukkapöytä valmiina pintakäsittelyyn.

Pöytä tulee päätymään parvekkeelle, joten ehdotukseni venelakkakäsittelystä sai opettajalta kannatusta. En nimittäin huomannut käyttää liimalevyjen tekemisessä kosteudenkestävää liimaa, joten kukkapöydän tasot tarvitsevat kunnon käsittelyn, ettei vesisateet pääse lohkaisemaan liimauksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.