Koiran elämää, laulua ja kukkasia

Meidän Zigi mäyriksen lapsenlapsi (vai pennunpentu?) Reino on saanut viime aikoina pienoista some-julkisuutta. Hän on nimittäin Aalto yliopiston sisäilmatutkimusryhmän jäsen. | Kesän kohokohta alkaa lähestyä. Lähdemme nimittäin Savonlinnaan laulukurssille ja nautiskelemaan Saimaan maisemista. | Kevään laulutunnit huipentuivat Porvoonseudun musiikkiopistolla järjestettyyn matineaan. Matineapäivän aamuna tein hämmentävän havainnon, että olin kadottanut keskeltä skaalaa neljä nuottia. Laulun sijaan tuli pelkkää pihinää tai parhaimmillaan epämääräinen murtunut ääni. | En ole enää laskenut monta viikkoa on mennyt ilman suklaata. Laskeminen tuntuu epäolennaiselta. Vallitsevaan tilaan on tottunut ja kaiken suklaata sisältävän ohittaa lähes automaattisesti.

Meidän Zigi mäyriksen lapsenlapsi (vai pennunpentu?) Reino on saanut viime aikoina pienoista some-julkisuutta. Hän on nimittäin Aalto yliopiston sisäilmatutkimusryhmän jäsen. Zigikin on keskustaan suuntautuneilla kävelyillä ollut pariin otteeseen menossa Helsingin yliopistoon ja kerran se oli myös melko päättäväisenä pyrkimässä musiikkiopistoon. Onni ei suosinut yritteliästä, mutta jälkikasvulla kävi näemmä parempi tuuri.

Zigillä on ollut vähän rankka kevät. Ensin leikattiin niskasta parin vuoden aikana pikkuhiljaa suurentunut paise, joka loppujen lopuksi poksahti, eikä ottanut asettuakseen. Leikkaus meni hyvin ja paiseestakaan ei löytynyt mitään pahanlaatuista. Paiseen jälkeen alkoi hissukseen vaivata peppu ja kakkiminen muuttui aste asteelta vaikeammaksi operaatioksi. Syyksi paljastui tyrä. Ensihädän lääkityksenä Zigille laitettiin hormoniampulli, joka on ikään kuin kemiallinen kastraatio. Tarkoituksena on hillitä eturauhasta, joka on ollut jatkuvassa stressitilassa jo muutaman vuoden ajan. Tässä lähistöllä asuu nimittäin kymmeniä tyttökoiria, jotka ovat vuorotellen juoksussa ja aiheuttavat melkoisen rakkauspöhnä mattopommituksen pienelle uroskoiralle. Eturauhanen erittää relaksanttia, joka liian suurina annoksina pidemmän päälle surkastuttaa peräpään lihaksia ja altistaa tyräytymiselle. (Lisää aiheesta Anna Ylhäisen lisensiaattityössä) Jää nähtäväksi joudutaanko Zigi vielä leikkaamaan, joka onkin sitten isompi operaatio. Siihen asti kuitenkin nautiskellaan parhaamme mukaan kesästä. Loppukesästä mennään näillä näkymin jäljestyskurssille, joten pääsee hänkin ehkä vielä opin tielle…


Kesän kohokohta alkaa lähestyä. Lähdemme nimittäin Savonlinnaan laulukurssille ja nautiskelemaan Saimaan maisemista. Pohdiskelin tuossa, että tämä on vähän niin kuin kymmenen vuoden takainen reissuni Esa Saarisen Pafos-seminaariin, mutta tällä kertaa kaikki speksit ovat mieleiset. Kyproksen pahvikulissiparatiisiin lentämisen sijaan ajellaan kotimaiseen järvenrantamaisemaan. Kuumuutta kammoavalle kelitkin ovat todennäköisesti miellyttävämmät. Majoitumme marmosipalatsien sijaan sympaattiseen hotelli Hospitziin ja pääsemme päivittäin henkilökohtaiselle laulutunnille ja kuunteluoppilaaksi laulun mestarikurssille. Sen sijaan, että kuuntelisimme Esa Saarisen selostuksia siitä miten hienosti nämä kulttuurityypit ajattelee, pääsemme kosketuksiin suoraan heidän ajatustensa kanssa. Odotukset retken suhteen ovat korkealla.

Kevään laulutunnit huipentuivat Porvoonseudun musiikkiopistolla järjestettyyn matineaan. Matineapäivän aamuna tein hämmentävän havainnon, että olin kadottanut keskeltä skaalaa neljä nuottia. Laulun sijaan tuli pelkkää pihinää tai parhaimmillaan epämääräinen murtunut ääni. Tästä häiriötekijästä totaalisesti lannistumatta matkasimme Porvooseen ja kuuman teen avulla sain kahlattua kappaleeni läpi. Keskittyminen kaikenlaisiin tulkinnallisiin kysymyksiin rapisi kyllä railakkaasti matkalle, kun laulaessa lähinnä arvuutteli mahtaako kaikki tarvittavat äänet tulla kurkusta ulos vai ei. Eipä ollut opettajakaan ennen törmännyt tällaiseen tapaukseen, että ääni häviää keskeltä äänialaa. Yleensä lähtee kai joko korkeimmat tai matalimmat äänet. Onneksi vaiva ei jäänyt pysyväksi; ääni normalisoitui parissa päivässä. Matinea sinänsä oli mukava tapaus. Laulajat olivat tasoltaan enemmän ja vähemmän edistyneitä ja tyylilajit vaihtelivat laidasta laitaan. Parhaat esitykset olivat sen verran huikeita, että karvat nousi pystyyn. Tärkeintä oli kuitenkin kannustava ja hyväntuulinen tunnelma.


En ole enää laskenut monta viikkoa on mennyt ilman suklaata. Laskeminen tuntuu epäolennaiselta. Vallitsevaan tilaan on tottunut ja kaiken suklaata sisältävän ohittaa lähes automaattisesti. Lempeän lämpeän kesän edessä tein tosin sellaisen myönnytyksen, että herkutteluhetkinä sekoittelen vanilijajäätelön sekaan Van Houten kaakaojauhetta. Kaikkien viime vuosina yleistyneiden gourmet- ja artesaanijäätelöiden keskellä jätskisuosikkini on ehkä sittenkin ihan tavallinen tiiliskiven muotoinen (halpis) vanilijajätski, jonka saa lusikalla pehmitettyä pehmiksen tyyppiseksi jäätelösoseeksi ja sekaan sotketaan reippaasti kaakaojauhetta. Viime aikoina on ollut sen verran paljon muuta tekemistä, että en ole leiponut mitään. Keksihyllyn suosikiksi on kohonnut Fazerin perinteiset Carneval-keksit. Kohtahan se alkaa taas marjakausi…


Lopuksi kokoelma kuvia kevään kukkaloistosta ja muista tunnelmista.

t. Tuija P.

Valokuvaustreeniä Tuomarinkartanon Eukanuba International Summer Show 2015 Koiranäyttelyssä

Perjantaina 24.7. minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä harjoittelemaan valokuvausta Tuomarinkartanon vinttikoiraradalla järjesteyssä ”Eukanuba International Summer Show 2015” koiranäyttelyssä. Etukäteen en muistanut ja sittemmin ehtinyt juurikaan itseäni sparrailla sopivista kamera-asetus yhdistelmistä, joten teknisesti päivä kului ”fiilispohjalta”. Sää oli suotuisan poutainen.

Käytössäni oli Canon EOS 70D runko, sekä yksi jälleen kerran huonoksi osoittautunut vanha ja muovinen yleiszoomiobjektiivi, joka tuli kamerasetissä mukana vuonna 2000 hankkiessani filmikameraa. Onneksi mukaan sattui myös Canonin valovoimainen 50mm/1.4. objektiivi, jolla saa varsin hyviäkin kuvia – varsinkin jos ”lasi” sattuu olemaan ehjä. Onnistuin keväällä kolauttamaan objektiivin etumusta sen verran, että tarkennus lakkasi toimimasta kokonaan. Heikon rahatilanteen innoittamana päätin leikkiä upporikasta-rutiköyhää ja avata koko höskän ihan itse YouTube-videon opastuksella. Jonkinlaiseen käyttökuntoon tämän operaation seurauksena lasin sainkin, mutta mikäli jatkossa haluaa tarkennuksen toimivan ilman jumiutumisia, täytynee vioittunut osa vaihtaa. Nytpähän tiedän, että osan tosiaankin voi vaihtaa ihan itse. Näillä siis mentiin.

Tripodi jäi myös matkasta. Vähän heikkolaatuisemmallakin tripodilla olisi saanut videoiden vakautta parannettua melkoisesti. Koiria näyttelyssä esittäviä ihmisiä kun tuntui kiinnostavan eniten koirien liikkuminen kehässä, jonka saa tietysti parhaiten ikuistettua videolle. Minua taas kiinnosti enemmän kehien ulkopuoliset tunnelmat, joissa pääsee jotenkin paremmin käsiksi koirien sielunmaisemaan. Kuvat ovat varsin mäyräkoirapainotteisia, koska olin näyttelyssä mukana mäyräkoiraseurueen siivellä. (Kuvissa esiintyy mahdollisimman vähän ihmisiä, koska heillä on useimmiten tapana olla tyytymättömiä omaan hahmoonsa.)

Mitä opin tänään?

  • Käsivarafilmit menettelee pienellä ruudulla, mutta isoilla näytöillä huojunta ja heilunta on aikamoista. Jos aiot kuvata videota, ota jalusta matkaan.
  • Huonolla objektiivilla ei kannata ottaa kuvia.
  • Lue lisää aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, erityisesti aiheesta liikkuvan kohteen kuvaaminen.

Ja sitten itse kuviin!

Tarkennuksissa on kautta linjan pientä (ja isompaa) häikkää, mutta tässä olikin kyse harjoittelusta. Harjoitus kuulemma tekee mestarin…

Klikkaa kuvaa!

”Me täällä ollaan vaan ja hengaillaan…”

Kehäkuvia