Status: Puuseppä. Sisustusalan ammattilainen.

Jakkara ©Tuija Pispa

Tänään se iski tajuntaan. Minä olen nykyään sisustusalalla. Minä olen nykyään puuseppä, joka tekee huonekaluja. Suunnittelee huonekaluja. Miettii miten suunnitelman saa toteutettua ja mistä materiaaleista. Valmistaa huonekaluja. Korjaa huonekaluja. Minä pääsen ammattilaisstatuksella Habitare-messuille. Ammattilainen. Olen siis todellakin vaihtanut alaa ja tähtäimenä on toimeentulo tällä uudella alalla. Liityin jo kesän korvilla verstasosuuskuntaan nimeltä Roihuverstas. Siellä on […]

Paluu Puuseppäkouluun – Kausi 2.

Entisöitävä puhelinpöytä

Puuseppäkoulun kakkoskausi käynnistyi (vihdoin!) eilen viiden viikon kesätauon jälkeen. Ajattelin, että tällaista iloista tapahtumaa olisi kiva juhlistaa kakkukahveilla, joten pyöräytin ennen kouluunlähtöä suklaamurukakun luokkatovereiden ja opettajan iloksi.
Ensi vuoden Juhannukseen mennessä pitäisi siis pykäistä viisi näyttötyötä. Ensimmäisenä minulla on ohjelmassa on ”Entisöinti- ja puunkorjaus” -aiheinen näyttötyö. Kotoa löytyi vanha ja kaunis, joskin kulunut pieni puhelinpöytä kahdella laatikolla, jonka ajattelin ehostaa käyttökuntoon.

Vähän Kunnioitusta

1. Näyttökoe

Puuseppäkoulussa viihdyttiin tällä viikolla ensimmäisen näyttökokeen parissa. Itselläni ei ollut etukäteen selkeää käsitystä siitä, mitä oli odotettavissa. ”Teoriaosuus ja pieni puusepäntyö.”

Jyrsinkokeiluja ja Babytomaattileikkuulauta

Puuseppäkoulusta hyvää päivää. Kirjoitustauosta huolimatta koulu on edennyt rattoisasti. Joulutaukoa vietettiin pari viikkoa, jonka aikana muutamille opiskelijoille oli jo ehtinyt kehittyä ikävä kouluiltoja kohtaan. Moni meistä on siis saavuttanut vuosien tauon jälkeen lähinnä esikoululaisille tyypillisen innostuksen ja odotuksen koulussakäymistä kohtaan. Aika hyvä juttu, sanoisin. Edellisen kurssin oppilaat ovat vihdoin saaneet näyttönsä valmiiksi, joten luokat ovat […]

Monikaraporakone ja 80 Tappia

Mausermitta © Tuija Pispa

Pari viikkoa on puuseppäkoulua taas vierähtänyt eteenpäin. Edellisen kirjoituksen aikoihin odottelin vuoroani monikaraporakonetta käyttämään ja sainkin loppujen lopuksi odotella useamman päivän. Koneelle oli siis jonoa, joten siirryin suosiolla valmistelemaan seuraavaa työtä, eli keittiötikasjakkaraa. Taisinkin jo aiemmin mainita, että piirustuksia tehdessä olisi äärettömän kätevää hallita suorakulmaiseen kolmioon liittyviä laskusääntöjä. Opettajalla oli kuitenkin tarjota avuksi jonkun aikaisemman […]

Vastoinkäymisiä ja Matematiikkaa

Monikarapora © Tuija Pispa

Puuseppäkoulu jatkuu kukkapöydän rakentelun parissa. Päädyin hieman muuttelemaan alkuperäisen kukkapöydän mallia kodin tarpeisiin sopivammaksi, eli tornimallin sijaan tämän pöytä on tarkoitettu pienelle parvekelaatikolle ja pöytä tuleekin asumaan valmistuttuaan parvekkeella. Materiaaliksi valitsin männyn ja palat on sahattu suurimmaksi osaksi puutyöluokan nurkista löytyneistä jämäpaloista. Muutamia hutejakin sattui – sahasin nimittäin epähuomiossa liimalevyjä varten muutamia koivukappaleita, mutta ne […]

Onnistumisen iloa

Jakkara © Tuija Pispa

Vaari kertoi aikanaan tarinan siitä, kuinka hänet sodan jälkeen pestattiin Rovaniemelle rakentamaan uusi apteekki poltetun kaupungin raunioille. Työtä oli otettava sieltä mistä sai ja niinpä hän matkasi Rovaniemelle, kun muu perhe jäi Helsinkiin. Apteekkia ei tietenkään ihan parissa viikossa rakenneta. Rakennuksen lisäksi Vaari teki myös apteekin kalustuksen – mukaanlukien perinteiset seiniä peittävät apteekkarin laatikostot. Kymmeniä […]

Innostusta ja Onnellisia Ihmisiä

Poratalttausta. © Tuija Pispa

”Mä en muista milloin olisin ollut näin innoissani jostakin.” ”Mulla ei oo ollu ikinä koulussa näin kivaa.” ”Mä en oo ikinä saanu facebookissa niin paljon kommentteja ja tykkäyksiä, kuin nyt näistä puutyökuvista.” Mietipä, jos ihmisillä olisi töissä samanlaiset tunnelmat. Edes välillä. Vaikka sen 20 % ajasta, että jaksaisi sitten pusertaa ne 80 % innostuksen jälkimainingeissa. […]

Kaikki Alkaa Jakkarasta

Liimalevy puristimissa. © Tuija Pispa

Heipparallaa! Puuseppäkoulua on kohta takana täydet kolme viikkoa ja olo on edelleen positiivisesti hämmästynyt siitä, että löydän itseni jälleen koulusta. Lisäksi tuntuu jännältä näin aikuisena jatkaa puun työstön harjoittelua siitä mihin on ala-asteen kolmannella luokalla jäänyt puukässässätunneilla tehtyjen jätkänsakin ja pannunalusen jäljiltä. Ja että parin vuoden kuluttua olisi tässä touhussa niin hyvä, että voisi kutsua […]