Koiran elämää, laulua ja kukkasia

Zigi porttarissa ©Tuija Pispa

Meidän Zigi mäyriksen lapsenlapsi (vai pennunpentu?) Reino on saanut viime aikoina pienoista some-julkisuutta. Hän on nimittäin Aalto yliopiston sisäilmatutkimusryhmän jäsen. | Kesän kohokohta alkaa lähestyä. Lähdemme nimittäin Savonlinnaan laulukurssille ja nautiskelemaan Saimaan maisemista. | Kevään laulutunnit huipentuivat Porvoonseudun musiikkiopistolla järjestettyyn matineaan. Matineapäivän aamuna tein hämmentävän havainnon, että olin kadottanut keskeltä skaalaa neljä nuottia. Laulun sijaan tuli pelkkää pihinää tai parhaimmillaan epämääräinen murtunut ääni. | En ole enää laskenut monta viikkoa on mennyt ilman suklaata. Laskeminen tuntuu epäolennaiselta. Vallitsevaan tilaan on tottunut ja kaiken suklaata sisältävän ohittaa lähes automaattisesti.

Monta maanantaita

Kalastajat ©Tuija Pispa

Kolme viikoa ilman suklaata. Tai oikeastaan mitään mikä sisältää suklaata ja/tai kaakaota. Alku oli hankala. Sitten alkoi tottua. Nyt (jo) asiaa ei oikeastaan edes ajattele. Suklaahyllyä ei ikään kuin ole olemassa. Kauralastuhylly sen sijaan on! Välipalahimossa käännytään omenien puoleen. Tänään ostin herkkuhetkeksi hedelmäsmoothien, joka todellisuudessa on lähinnä mehua. (Ihan hyvää mehua sinänsä…) Perustin instagram-tilinkin, jonne kerään […]

Status: Puuseppä. Sisustusalan ammattilainen.

Jakkara ©Tuija Pispa

Tänään se iski tajuntaan. Minä olen nykyään sisustusalalla. Minä olen nykyään puuseppä, joka tekee huonekaluja. Suunnittelee huonekaluja. Miettii miten suunnitelman saa toteutettua ja mistä materiaaleista. Valmistaa huonekaluja. Korjaa huonekaluja. Minä pääsen ammattilaisstatuksella Habitare-messuille. Ammattilainen. Olen siis todellakin vaihtanut alaa ja tähtäimenä on toimeentulo tällä uudella alalla. Liityin jo kesän korvilla verstasosuuskuntaan nimeltä Roihuverstas. Siellä on […]

Paluu Puuseppäkouluun – Kausi 2.

Entisöitävä puhelinpöytä

Puuseppäkoulun kakkoskausi käynnistyi (vihdoin!) eilen viiden viikon kesätauon jälkeen. Ajattelin, että tällaista iloista tapahtumaa olisi kiva juhlistaa kakkukahveilla, joten pyöräytin ennen kouluunlähtöä suklaamurukakun luokkatovereiden ja opettajan iloksi.
Ensi vuoden Juhannukseen mennessä pitäisi siis pykäistä viisi näyttötyötä. Ensimmäisenä minulla on ohjelmassa on ”Entisöinti- ja puunkorjaus” -aiheinen näyttötyö. Kotoa löytyi vanha ja kaunis, joskin kulunut pieni puhelinpöytä kahdella laatikolla, jonka ajattelin ehostaa käyttökuntoon.

Kadonneen Naisellisuuden Metsästys

5 minutes before the wedding. ©Tuija Pispa

Ehkä se on tuo puuseppäkoulu. Paksut, pölyiset, lanteilla roikkuvat miesten työhousut, kulahtanut paita, taskussa höröttävä metallinen suorakulma ja papalta peritty, aito Itä-Saksalainen työntömitta. Hiuskoristeena limenvihreät kuulosuojaimet, välillä lisänä myös naaman peittävä pölynsuojamaski ja silmillä suojalasit, suoraan trendien aallonharjalta.

Ja kas. Meitsi on yhtäkkiä kiinnostunut meikkileikeistä, tyylijutuista, hiuksista, purkeista ja purtiloista.

Pieni Suuri Sydän

Vihersmoothie ©Tuija Pispa

Viime aikoina on niin omasta suvusta kuin sen ulkopuoleltakin kantautunut tietoisuuteen liian monta uutista sydämen kirjaimellisesta särkymisistä. Periaatteessa olen tiennyt jo vuosikaudet, että suvussa on sydäntauteja molemmissa suunnissa. Nyt kun itse huomaan yhtäkkiä olevani keski-iän alkutaipaleella, ja painoindeksin alipainolukemat ovat kauas taaksejäänyttä elämää, kaikenlaiset sydäntautiuutiset alkavat resonoida ihan uudella tavalla. Jos mikään ei muutu, omassa […]